13. helmikuuta 2011

Viikonlopun saalis

Olipas mukava viikonloppu. Eilen olin Minä Olen -messuilla auttelemassa äitiä. Messut alkaa olla jo aika nähny, kun olen niillä joka vuosi ollut joko auttamassa tai itse myymässä. Silti löytyi vielä jotain uutta ja ihanaa, nimittäin nämä aivan mielettömät papukaijan sulista tehdyt hiuskoristeet! Ostin nämä naiselta, joka saa sulkia ystävättärensä papukaijasta aina sulkasadon aikaan.
Nyt olisi tosissaan haussa joku papukaijan omistaja, joka voisi lähettää minulle sulkia silloin tällöin. Huutakaa siis hep, jos omistatte papukaijan tai tunnette jonkun joka omistaa! Haluaisin näitä kauniita sulkia korumateriaaleiksi. Maksaisin toki postarit ja hieman vaivanpalkkaa.

















 Tänään oli kirppispäivä. Ei nyt mikään iso saalis, mutta ainakin edullinen. Näistä riipuksista taisin pulittaa ehkä euron yhteensä.

















Rannekoru 10 sentillä ja korvikset 80-luvun alulta 40 sentillä.






















En voinut vastustaa noita erikoisia valkoisia helmiä, vaikka muovia ovatkin.

9 kommenttia:

Niina T. kirjoitti...

Onpa kauniita sulkia! Minun tutullamon ollut joskus undulaatteja ja amazonin papukaijoja (vihreitä) mutta ovat kuolleet jo aikoja sitten. Noita kun myytäisiin askarteluliikkeissä!

Ihana tuo ostamasi iso riipus!

Gesi kirjoitti...

No sanos muuta, kunpa myytäisiin. Voishan noita löytyy jostain nettikaupoista, pitää etiskellä. Vinkata saa, jos joku tietää! ;)

Riipus on kyllä tosi kaunis. Hyvä löytö!

-Asta- kirjoitti...

Sulkakoristeet mainio idea, ovat kauniita. Hienoja löytöjä olet tehnyt kirpparilta. Nuo valkoiset helmet erikoiset ja hienot. Riipus upea.

Jenni kirjoitti...

Mulla on kaveri, joka on aktiivinen pappari-ihminen. Laitoin sille linkin tähän blogiin ja postaukseen. Varmaankin laittaa pappari-ihmisille kiertoon :)

salaisuus kirjoitti...

Täältä voisi löytyä erikokoisia ja vähän erisävyisiäkin sulkia, neljältä eri neitokakadulta. :) Niitä on tässä ehtinyt kertyä jo isohko kasa muutamista sulkasadoista.

Olen miettinyt unisiepparin tekemistä noilla, mutta on vielä niin ajatuksen asteella ja sulkia kuitenkin tulee lisää tasaisin väliajoin, niin voisin ihan hyvin postitella sinnepäin!

Elämää Etelämantereella kirjoitti...

Hei! Minultakin löytyisi erilaisia sulkia ja höyheniä. On erilaista kokoa, muotoa ja väriä. :)

Pyysin salaisuutta kysymään sinulta, josko kelpaisi nuo Cites A -lajien sulat myös. Eli niitä tai niistä valmistettuja tuotteita ei saa myydä eikä viedä maasta ilman asianmukaisia lupia, koska laji on äärettömän uhanalainen. Askarteluun yms. saa kuitenkin antaa. :) Kyseessä olisi siis valkoisia, keltaisia ja keltavalkoisia celebesinkakadun sulkia. Lintu on laillisesti hankittu suomalaiselta kasvattajalta eikä ole häkkielämässä ollut vielä niin uhanalainen, että olisi meiltä sukupuuttoon kuollut. ;)

Lisäksi löytyisi usealta muulta linnulta erilaisia sulkia, nämä muut ovat sellaisia, että niitä ja niistä tehtyjä tuotteita voi vapaasti myydä tai viedä maasta.

Etsitkö jotain tiettyjä värejä tai kokoja?

Gesi kirjoitti...

Pinkku: Voi itku! Sekoilin huolella ja vastasin sähköpostiini tulleeseen kommentti-ilmoitukseen, kun jotenkin luulin että se oli sähköpostiviesti sinulta. :D Ihmettelinkin jo miksei mitään vastausta kuulu.
Olisin todella kiinnostunut noista sulista! Voinko lähettää sinulle sähköpostia johonkin osoitteeseen?

Anonyymi kirjoitti...

Ei sattuisi olemaan halukas myymään noita valkoisia korviksia?:)
Vai joko päätyivät uudelleenkäyttöön?

-Elina

Gesi kirjoitti...

En ole vielä tehnyt korviksista mitään, joten periaatteessa voisin kyllä niistä luopua. Tosin maksoivat vain 40senttiä, joten tuntuu vähän hassulta myydä niitä. Jos maksat postikulut, voisin ne periaatteessa sillä hinnalla sinulle postittaa. :) Laitatko meiliä osoitteeseen: gesina.sundstrom@gmail.com niin jutellaan lisää.