27. huhtikuuta 2011

Long time no see

Olipas pitkä päivitystauko, varsinkin korujen osalta. Olen ollut viime aikoina melko kiireinen vaihteeksi ja pääsiäinenkin meni pohjanmaalla sukuloidessa.

Eilen illalla päätin aloittaa vihdoin lasikapussien ja kuvien kanssa sähläämisen, kun sain vihdoin hankittua oikeanlaista liimaa. Itseasiassa näitä on pitänyt kokeilla jo pitkään, mutta vasta nyt sain haaveen toteutettua.

Homma menee siis niin, että lasikapussin alle liimataan kaunis, paperista leikattu kuva. Liimaksi käy väritön juokseva liima. Itse käytin Kiilto-sarjan Tammer kotiliimaa, toimi oikein hyvin. Liimailin nämä valmiiksi eilen illalla ja annoin kuivahtaa yön yli.

















Kun liima on kuivahtanut kunnolla, ei muutakuin pikaliimalla kiinni sormuspohjiin.















 

















Keijusta ei meinannut saada hyvää kuvaa millään. Näyttää kun kuvan ja kapussin välissä olisi kauheasti ilmakuplia. Niiltä on näissä aika hankala kokonaan välttyä, mutta ei niitä kyllä livenä edes huomaa. :)
 
Saattaa olla, että teen pienen pääsiäisreissu postauksen tänään tai huomenna jos jaksan. Vähän niinkuin hyvityksenä pitkälle hiljaiselolle. :)

7 kommenttia:

Nafisan kirjoitti...

Onpas taas pientä ja nättiä. Olisi kiva itsekin päästä noita lasikapusseja kokeilemaan. Ja kutistemuovia... ja vaikka vallan mitä :) Aikanaan sitten, nyt tyydyn vain ihastelemaan muiden taidonnäyteitä!

kuparikukka kirjoitti...

Oi, nää näyttää niin söpöiltä! :) Tykkään jokaikisestä!

Gesi kirjoitti...

Nafisan: Mullakin on aina ollu vähän se "ongelma" että pitää päästä kokeilemaan kaikkea. Tuotanto on kaupan kannalta melko sekava ja tiedän sen hyvin itsekin, mutta kun haluaa koko ajan kokeilla uutta ni minkäs sille mahtaa. :)

Kiitos kommenteista molemmille! <3

Tiiu kirjoitti...

Kiitos liimavinkistä! Mun on jo kauan pitänyt tehdä cameo-rintakoruja samalla tekniikalla, mutta juurikin tuo liima-asia on ollut ongelma. Osaatko sanoa saako tuota liimaa ihan normaalista kaupasta (esim. prisma tai citymarket) vai mistä ostit omasi? Levititkö muuten liiman tuohon lasin päälle vai kuinka? :) Nättejä sormuksia on kyllä!

Gesi kirjoitti...

Joo, mullakin oli samanlaista pähkäilyä liiman kanssa. En millään löytänyt niitä liimoja mistään mitä foorumeilla suositeltiin joten meni hermot ja ostin vaan jotain ja sehän toimi ihan hyvin. :)
Liimaa ostin Prismasta, cittaristakin luulis löytyvän. En muista mitä maksoi, ehkä jotain vitosen luokkaa.
Liiman levitin sekä että, pensselillä ja suoraan tuubista. Lopputulokseen ei vaikuttanut paremmin kumpikaan.

Onnea kokeiluihin!

Tiiu kirjoitti...

Okei, kiitos vinkeistä! :)

Gesi kirjoitti...

Niin ja joo: lasin päälle levitin ja sitten kuvaan kiinni. Niin voi olla helpompi. :)