11. joulukuuta 2011

Tyttöjen askarteluilta

Järjestin kolmatta kertaa näin joulun alla askarteluillan meillä kotona. Aiempina vuosina osallistujamäärät ovat jääneet valitettavan pieneksi, sillä ensimmäisellä kerralla tapahtumaan osallistui vain miehiä ja toisella kerralla sain haalittua paikalle vain yhden tyttökaverin. :D
En tiedä mistä mahtoi johtua, kun tänä vuonna paikalle ilmottautui ja saapuikin ennätysmäärä ystäviä. Meitä oli häärimässä minä mukaanluettuna yhdeksän likkaa ja kolme lasta.

Askartelu on mukavaa, yhdessä moninkerroin mukavampaa. Emännöinti vei suurimman osan ajastani, joten en ehtinyt aloittaa kun vähän yhtä virkkausprojektia. Ajattelin, että nyt kun talossa on monta neulomisen ja virkkauksen asiantuntijaa niin järkeäkö sitä on niitä koruja nyt just tehdä. :) Neulomisen ja virkkauksen lisäksi syntyi joulukortteja, koruja ja yksi hieno naamiokin tehtiin.
Ilta oli todella onnistunut, oli ihanaa nähdä kavereita pitkästä aikaa ja vieläpä näissä merkeissä. Voiko parempaa olla? Voittaa normi baari-illan ihan kuusnolla. :)

Vasta loppuillasta tajusin, että kuviakin oli tarkoitus ottaa. Siksipä dokumenttia ei kauheasti kertynyt. Tässä kuitenkin muutama einiinlaadukas otos, ei kuvaajasta vaan lähinnä kamerasta ja valosta johtuen.

Tässä neulotaan ja virkataan

















Mössö fiilisteli lankakeriä ja osallistui omalta osaltaan peuhaamalla ja torkkumalla lankojen keskellä















Muiden saatika omien aikaansaannosten esittely ei tällä kertaa onnistunut. Tässä kuitenkin parit korutyöt näytille. Korvikset tein pikana perjantain pikkujouluihin tumman asun kaveriksi. Toinen korvikoukku on näköjään vääntynyt hiukan illan riennoissa. :)


Tänään näpersin ensimmäinen tällaisen kirjanmerkin. Näitä on pitänyt kokeilla jo pitkään.

















Tytöt oli ihan yhtä innostuneita askarteluiltamasta kuin minäkin ja sovittiin, että näitä pitää järjestää lisää, vuorotellen toistemme kotona. En malta odottaa seuraavaa kertaa!

2 kommenttia:

Meke kirjoitti...

Oikeaa meininkiä! Ja kiva kirjanmerkki

Askartelin itte kirjoitti...

Samoin sanon mieki. On paljon rattoisampaa kun porukalla tehdään :)