11. kesäkuuta 2012

Barefoot sandals

Long time no see.

Maailma Kylässä oli varsinainen succee! Ihania ihmisiä, ihanaa musiikkia, ihanat ilmat. Olin tosin tapahtuman jäljiltä ihan raato. Yöunet jäivät viikonloppuna (ja sitä ennen) tosi vähille.
Ehdinpä tässä käymään myös viime lauantaina Bluegrass -tapahtumassa Ruotsinpyhtäällä myymässä koruja. Kiirettä pitää myös tilauskorujen kanssa. Hyvä vaan, että tekemistä riittää!

Mulle on iskenyt taas uusi villitys, barefoot sandalsit eli paljaan jalan sandaalit vai mitä nämä nyt suomeksi olisi. Tein ensimmäiset bfs:t jo vuonna 2007 helmilankaa käyttäen (joitain niistä nähtävillä tässä postauksessa). Huomasin kuitenkin pian, ettei koru kestä jalassa ohueen lankaan pujoteltuna juuri mitään. Päätin kokeilla samaa vaijerilla ja ainakin vielä toistaiseksi tuntuisi, että nyt löytyi kestävämpi ratkaisu. Meinasin tehdä kokeilut vielä kestävämmällä makrame-tekniikalla, kunhan ehdin.

Materiaaleina turkooseja ja tummansinisiä jokikiviä, messingin värisiä siemenhelmiä ja messinkiset korulinkit, jotka asettuvat kauniisti jalkapöydän päälle.
























Jotta idea tulisi paremmin selväksi tietämättömille, tässäpä vielä "in action" -kuvat. 
Kiitokset Teemulle kuvausavusta! ♥ Omasta jalasta on hiukkasen vaikeaa ottaa kuvia ilman aikamoista akrobatiointia. Saisinpa oman jalkamallin jostain. Jaden jalankoko on tosin jo 38-39, joten seuraavan kerran kuvausavun uupuessa lainaankin varmaan tyttären jalkaa. Veikkaisin, että näitä tullaan näkemään blogissa vielä lähiaikoina lisää. Ehtaa kesäkorumatskua!






















11 kommenttia:

Mags kirjoitti...

No hitsit! Aivan ihanat helle-sandaalit :-D

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavan ihanat korut! En ole tuollaisia koskaan aiemmin nähnyt. Kiva idea! :)

Unknown kirjoitti...

Vitsi kun sievät :)

Miina kirjoitti...

Upea tuo koru! Minäkään en ole tuollaisiin aiemmin törmännyt. :) Tosi kivan näköinen.

Anne kirjoitti...

Ihanat! Näin Intiassa markkinoilla tollasia, mutta ei tullut ostettua. Näin myös semmosia käteen tarkoitettua, joissa siis koru menee ranteen ympäri ja kämmenen yli sormeen (no, mitenköhän tän nyt selittäis, mutta siis idea sama paitsi että vain käteen tarkoitettu :D).

outiriina kirjoitti...

no ihanat on, pakko kokeilla :) kunhan vaan ilmat lämpenis että tarkenis avojaloin...

TanjaV kirjoitti...

Ihana idea! Pitää varmaan kokeilla niitä käsimallisia kun niin harvoin tulee paljasjaloin käveltyä ulkona.

Gesi kirjoitti...

Juu, käsimallit eli orjakorut on kans kivoja. Yhden olen joskus tehnyt, mutta voisi kyllä kokeilla pitkästä aikaa niitäkin :)

Kiitokset kommenteista naiset! :)

Unknown kirjoitti...

Enpä oo ikinä kuulutkaan :) Mutta mielettömän ihana idea ja todella kauniit olet tehnyt.

Annokiplik kirjoitti...

Oi että, mielettömän kauniit! Myytkö tällaisia koruja jossakin, onnistuuko ostaa ja jos onnistuu, niin mitä maksavat? Rakastuin ihan totaalisesti! (:

Gesi kirjoitti...

Taidokkasti olen onnistunut missaamaan Annikiplikin kommentin viime kesältä.

Barefootsaldalseja ei ole juuri nyt yhtään vapaana, mutta kesää kohti varmasti tulossa. Verkkokauppa on nyt tauolla, mutta myytäviä koruja voi seurata facebook sivuilla osoitteessa: http://www.facebook.com/pages/DIG-Design-by-Isabella-Gesina/63998620490?fref=ts

Yhteydenotot sieltä tai sähköpostilla: gesina.sundstrom@gmail.com