6. kesäkuuta 2010

Monikäyttökoru

Noniin! Oon koko päivän odottanut malttamattomana kotiin pääsemistä ja tätä blogipostausta.

Jäin eilen kotiin sairastamaan, kun muut oli juhlimassa. Aluksi harmitti, mutta sainkin käännettyä koko surkeuden omaksi voitokseni. Tein meinaan ehkä yhden siisteimmistä koruistani koskaan.

Illan mittaan luovuus alkoi nostella päätään ja virittelin oman pikku summerstudion telkkarin ääreen. Miksen ole aikaisemmin hiffannut käyttää tuota puutarjotinta koruilualustana, kysyn vaan! Tässä oli mukava näpertää.























Ja Voilá! Kehittelin illan mittaan nerokkaan monikäyttökorun!
















Idea on yksinkertainen, mutta toimii. Tässä ihan vaan yksinkerroin kaulalla.






















Kaksinkerroin.






















Solmuja kehiin ja saadaan heti ihan eri lookki.






















Korun voi kiepauttaa vaikka useasti kaulalle. Boheemia!


















Tästä saa myös vyön lanteille. Sulat toimii!


















Käyttötapoja on monenlaisia. Miten olisi vielä keijumainen hiuskoriste?






















Parasta korussa on aivan täydellinen balanssi. Heität sen mihin asentoon tahansa, siinä on ja pysyy.
Olin yllättynyt, että idea toimi näinkin hyvin.
Olo on tällä hetkellä kuin äidilläni, kun hän keksi monikäyttöiset multineuleensa. ;)

Korusta tuli ehdottomasti lempikoruni! Näitä pitää ideoida ja tehdä vielä lisempää...

6 kommenttia:

anna kirjoitti...

tosi nätti :)

Ninni kirjoitti...

Wau, on kyllä tosi kiva idea! Itsellä ollut työ vyö-idea muhimassa, mutten ole vielä ajatellut sitä lähempää, kun on fantasia mielessä, ekaa keijutiaraa olen yrittänyt väännellä onnistumatta täysin, mutta hiljaa ja harjoittelemalla hyvää tulee!! =) Ja teillä tuntuu olevan tuo käsityö verissä! ;)

Gesi kirjoitti...

Kiitos tytöt! <3 Oon tehnyt pari vyötä aikaisemmin, mutta ne ei ollu aivan näin onnistuneita yksilöitä. :)

Sinikarhu kirjoitti...

Hyvältä näyttää=) Olen tehnyt myös muutaman tuollaisen monikäyttökorun ja kuuluu ehdottomasti lempparikoruihin. Tykkään vaihtelusta ja olen kärsimätön, joten koru vaihtaa päivän mittaan paikkaa useasti=)

Mags kirjoitti...

Jei! Mulla on ostohameessa sellanen 'helmivyö', jota ei kyllä voi laittaa kaulaan :-D
Tää sun idea on todella hieno!!

Maria kirjoitti...

Oi, tämä on nerokas! Ottaisin mieluusti heti itselleni samanlaisen, ihana! :) Sulat tekevät kivan ilmeen korulle.