19. lokakuuta 2012

Voiton puolella

Käsi alkaisi olla jo parempi, joten nyt olen uskaltanut vähän korujakin puuhata. Lääkäri itseasiassa kehoitti jatkamaan normaalisti kotitöitä ja sain kuntoutusohjelmankin, jota olen nyt kuntosalilla toteuttanut. Tärkeintä on saada veri kiertämään tulehduskohdassa ja tuntuukin, että kaikenlainen liikkuminen on auttanut. Jännää, että toiset lääkärit kehoittavat olemaan liikkumatta.

Ensimmäisenä tein korvikset ja voi miten kivalle tuntui nähdä pitkästä aikaa omien kätösten tuotoksia. Perusmalli ja ihan tosi minulle tyypillinen, mutta ihan onnistuneet minusta. Helmihatut sykähdyttävät erityisesti. Helminä persikkakvartsit ja lasihelmet.


















Nämä rannekorut syntyivät eilen helmihurmosputkessa. Siis katsokaa nyt! Miten kauniita voi ihan vain lasihelmet olla?! Rrrrakastan!

Mietin pitkään onko tuo etana jotenkin liian lapsellinen riipus. Olin kaavaillut sitä alunperin johonkin lastenkoruun, vaikka päätyikin tähän ihan aikuisen kokoiseen rannekoruun. No mitäs siitä! Kyllä meillä aikuisillakin saa hauskaa olla, eikä kaikkea tarvitse aina niin vakavasti ottaa. Etana on sitäpaitsi tosi söpö. :)


















Meriaiheinen serkku edelliselle. Tässäkin iiiihania melonimallisia lasihelmisiä! Lisämausteena vuorikristallihelmiä ja meritähden kaverina brioletti samaisesta kivilajista.


















Tosi peruskauraa tällä kertaa, mutta niin oli tarkoituskin. Syyhyttäisi repäistä oikein kunnolla ja tehdä tosi erikoista kamaa välillä. Mutta minkäs teet kun olet perustyyppi. :D

3 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Ihana etanakoru :-D

(Poistin sut vahingossa lukulistaltani, joten elä ihmettele, että olen tuossa uutena lukijana ;-D )

Gesi kirjoitti...

Mags: Kiitoosh! :) Tervetuloa uudelleen lukijaksi :)

Unknown kirjoitti...

Kaunioita rannekoruja ja korvikset on oikein somat.