29. joulukuuta 2012

2012

Istun kotona 38 asteen kuumeessa. Kaikki kirjat on luettu, blogit selattu ja sarjat katsottu, joten päädyin selailemaan koneelta tämän vuoden kuvasatoa. Muistoista innostuneena päätin tehdä blogiin pienen koosteen vuodesta 2012 kuvien muodossa. Ihana vuosi, ihania hetkiä, paljon rakkautta ja vähän kommelluksiakin.

Vuosi alkoi muuton ja muutoksen merkeissä. Oli hieman haikeaa jättää vanha koti ja muuttaa Jaden kanssa asumaan taas kahdestaan. Kuvasta välittyy hyvin loppusiivouksen viimeiset haikeuden hetket.
























Pienemmässä asunnossa jouduin luopumaan omasta työtilasta, mutta sain tilalle tämän ihanan vitriinin korutarvikkeitani varten 



















Maaliskuussa vietettiin exän ysäritupareita. Oli kyllä mahtavan hauskaa! Tyypeillä oli ihan hillittömiä asuvalintoja: ruudullisia flanellipaitoja, poolopaitoja, inkarotseja, sivuponnareita ja ties mitä. Itse yritin olla grunge, mutta olisi saanut olla resuisempikin meininki. Caranbolakin maistui :)
























Omista huhtikuun tupareistani ei oikein löytynyt mitään julkaisukelpoista materiaalia, joten mennään pääsiäisteemalla sitten. Tässä Jaden maalaama pääsiäismuna :)


















Toukokuu ja vappupiknikillä Kaivopuistossa Jaden ja MykkyPiun kanssa :)



















Juhannusta vietettiin ystävän sukutiloilla Lappeenrannan lähettyvillä. Jäi kyllä mieleen yhtenä parhaimmista jusseista naismuistiin - fiiliksen voi varmaan todeta myös tästä kuvasta :D
























Heinäkuussa festaroitiin perinteisesti Ilosaaressa! Tämä taitaa olla PMMP:n keikalta, joka oli tietenkin loistava kuten aina ;)


















Elokuussa kävimme Virossa, Tartossa. Matkalla poikkesimme Rakveren linnassa, missä bongasimme muunmuassa tämän komean sarvipään.
























Syyskuussa harjoittelin hypnotisoimista... :D
























Lokakuussa kerättiin nääääin paljon sieniä!
























Marraskuussa käytiin luolassa vähän kuvailemassa
















Joulukuussa yllätyin kun mies haki joulukuusen meille kotiin ja vielä enemmän yllätyin kun se mahtui sinne :) Vähän on pimeä kuva. Kuusi on kyllä paljon kauniimpi, kun mitä kuva antaa ymmärtää.
























Sellainen oli meidän perheen vuosi 2012. Mites teidän vuosi sujahti ja millaisia odotuksia ensi vuodelle? 

3 kommenttia:

kirsema kirjoitti...

Hei vaan! Blogissani olisi sinulle tunnustus :)

Kaisa kirjoitti...

Ihanaa uutta vuotta Sinulle ja läheisillesi, Gesi! :)

Gesi kirjoitti...

Kiitos tytöt <3 Tunnustusta en taida jaksaa nyt tehdä tällä kertaa, mutta kiitos! :)