29. joulukuuta 2009

Bonjour!

Opin tänään ranskaa. Château kuulemma meinaa viinitarhaa, mutta jos sanamukaisesti kääntää, se tarkoittaa Linnaa. Olkoon siis tämä granaatti- ja lasihelmistä koostuva uusi setti nimeltään Château, sillä kenellepä ei granaatista tulisi punaviini mieleen. :)
Korussa myös antiikkimessinki osia - kuumin juttu vähään aikaan meikäläisen korurintamalla. <3

17. joulukuuta 2009

Piparminttua

Joulun värimaailma jatkuu. Näkisin tässä koralli- ja lasihelmistä tehdyssä piparminttu kaulakorussa myös häivähdyksen vintagehenkeä satiini-rusetteineen.
Oli miten oli - söpö se silti on!


10. joulukuuta 2009

Joulun sydän

Tällä korulla osallistuin Helmetin joulukalenteriin luukulla 10. Halusin tehdä jotain sydän-aiheista ja punaista, mutta ei kuitenkaan liian jouluista, että korua voisi käyttää muulloinkin.

Minulle tulee tästä mieleen synkkä joulukuinen ilta ja kaamosaika, jota kuitenkin lämmittää hehkuva sydän. Muistakaa siis ajatella välillä lämpöisiä asioita, ettei joulustressi vie mennessään. <3

6. joulukuuta 2009

Kaksi rakasta

Suunnitelmissa olisi piakkoin alkaa tekemään ketjuja. Koska niihin tunnetusti uppoaa niitä renkaita ihan tuhottomasti, on järkevää sahata ne itse.
Isäpuoleni isä, joka myöskin on hyvin taitava käsistään, teki minulle tällaisen alustan, (miksi näitä nyt sanotaan) jossa sahailen toivottavasti lenkkejä hyvinkin pian. Pitää ensi viikolla käydä ostamassa vain enää saha.

Kuvassa poseeraa myös meidän kaunis Minttu-neiti <3

Minun!

Välillä pitää tehdä jotain itselleenkin.

Ekassa setissä ihania oliivin sävyisiä lasihelmiä, jotka ei mitään erikoisia periaatteessa kyllä ole, mutta tykkään kovasti.
Tokan kuvan korviksissa ihanat Balin hopeiset osat ja huurrettua lasia (joka myös yksi tämän hetken lemppareistani).
Viimeisenä tuollainen ihan perus rannekoru. On jo pitkään pitänyt tehdä kokonaan hopeinen ketjurannekoru, joka passaa kaikkien vaatteiden kanssa. Koska tykkään kovasti norsuista, pitihän siihen saada nämä uudet, viime viikolla Englannista kotiutuneet norsuriipukset. <3

19. marraskuuta 2009

Vintagen lumoissa

Ihan ehkä eniten rakastan vintagea. Viimeisen puoli vuotta olen metsästellyt erilaisia vintagehelmiä ja purkanut myös vanhoja koruja uudelleen tuunattavaksi. Erityisen viehtynyt olen nykyään kupariin ja messinkiin.
Olisipa vaan enemmän aikaa, niin pääsisi vielä kunnolla kiertelemään kirppiksiä.

Vintage Girl -korvakorusarja on kasvanut syksyn mittaan ja lapsosia alkaa olla jo useampi. Kaikissa Thaimaasta ostamiani lasirondelleja, joissa on kaunis savuinen häivähdys, sekä helmivarastoni uumenista erilaisista lasisekoituksista löytämiäni helmiä. Ensimmäisessä metallina hopeaa, muissa kuparia:





































































Tänään syntyi tämä kaulakoru siemenhelmistä, kuparista ja vaaleanpunaisista lasihelmistä. Minä kun luulin inhoavani kyseistä väriä. :D Voi että kun tuli kaiveltua hartaasti laatikoita, että sain matchaavat helmet kasaan.

















Lähikuva riipusen helmestä. Eikö olekin kaunis? Se on sitä picassoa se!

18. marraskuuta 2009

Peyotea

Pistin itselleni haasteen pari kuukautta sitten. Tilasin peyote-pistoa käsittelevän kirjan ja päätin tehdä tällä tekniikalla korun. Viimeksi olen peyotea tehnyt koruharrastukseni alkutaipaleella helmikorukurssilla, mutta yllättävän nopeasti muistin kuinka homma toimii ja tein paljon uusia hiffauksia tämän rannekorun myötä, esimerkiksi sen, että kun tämän tekniikan hallitsee, mahdollisuudet ovat rajattomat! Tein myös peyotepallon, mutta se meni sen verran pipariksi, etten kehtaa laittaa kuvaa näytille...

Siemenhelmityöt ovat mielestäni aivan ihania, mutta niiden tekeminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Siis tosiaan, tätä pipersin sen kaksi kuukautta, koska välillä paloi hermo ja koru meni hyllylle useampaan kertaan.
Korussa on pari isompaa virhettä (huomaako kukaan?), mutta mitäpä tuosta, kun omaan käyttöön tulee. :) Olen silti todella ylpeä tästä!

13. marraskuuta 2009

Rannekoru kausi

Jokaisella helmeilijällä on kautensa. Minulla oli pitkään rannekorukausi ja välissä jopa hetken aikaa kaulakorukausi. Nyt se rannekorukausi tuntuisi olevan taas tuloillaan.
Rannekorujen käytössä minulle tärkeintä on hyvä hyvä istuvuus. Käytän konetta töissä ja vapaa ajalla paljon, siksi koru ei saa olla tiellä dataillessa.

Nämä hiljattain itselleni tekemäni rannekorut istuvat ihanasti, varsinkin alemman kuvan ~Secret of the Lake~ istuu täydellisesti ja tuntuu ihanan viileältä ranteessa!
Järven salaisuudessa siis värjättyjä jaspis renkaita ja hopeoituja helmiä niiden sisällä + muut osat hopeaa. Ylemmän kuvan "nimettömässä" korussa luurondelleja, karneolia ja sitä ihanaa Balin hopeaa.



12. marraskuuta 2009

Tummaa samettia...

Pian alkaa pikkujoulukausi (vai alkoiko se jo?) ja sitten tietysti perään itsenäisyyspäivä ja joulu ja uusivuosi. Juhlakoruille alkaa olla tarvetta.

Halusin tehdä kolmerivisen korun ja Balin hopeapaketti saapui juuri sopivasti hopealinkkeineen. Tähän kului hopealankaa ihan liikaa mun pihiyteen nähden, mutta kai se lopputulos oli silti sen arvoinen. Tämä istuu kaulalle täydellisesti <3 Korun nimi on ~Dark Velvet~

Starttaus!

Tervetuloa lukemaan helmitarinoitani tämän uuden blogini myötä. Vanhan apinablogini jouduin hautaamaan saunablogin mms-päivitysten loputtua ja ajattelin aloittaa sellaisen blogin, jolla on joku oikea aihekin: helmet ja korut tietenkin, koska sitä minä teen ja olen ja rakastan.

Antakoon blogini ensimmäinen kuva symbolisesti teille lukijoille avaimet helmitarinoiden oveen: