30. joulukuuta 2010

Joululahjoja itselle

Sain tuossa ennen joulua kivan paketin Firemountaingemsiltä. Pitihän sitä itselleenkin antaa pieni joululahja. Pieni = 37 kivihelminauhaa. ♥ (kuvissa ei siis ihan kaikkea)
 

















Ei ne pysyneet siistissä rivissä sitten millään. :( Ihania putkia ja heishejä, niistä teen varmaan jotain miesten koruja...

24. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 24

Korujoulukalenterin viimeinen luukku avautuu ja paljastaa sisältään korusetin, jonka tein itselleni tätä päivää varten. Hartaasti odotettu paketti FMG:ltä saapui juuri sopivasti ennen joulua, joululahjaksi minulle. Voin kertoa että 37 kivihelminauhaa (+extrat päälle) oli erittäin mieluisa lahja! :)

Halusin erittäin simppelin ja täysin punaisen setin. Aika hauskaa muuten, että koen yksinkertaisessa pysymisen todella haastavaksi, ei meinannut millään luonnistua samojen helmien pujotteleminen peräkkäin vaijeriin. :D
Rannekorussa ja korviksissa 8mm punaisia riverstoneja (ja mikähän tämän kiven suomennos sitten olisi?) ja kaulakorussa 6mm samaa lajiketta.

















Kaulakorun yksityiskohtana Balilta tuotu koralli/hopeariipus. Niiiin nättiä! <3
















Helmitarinoita toivottaa lukijoilleen oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa! 

23. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 23

Noniin, toiseksi viimeistä luukkua viedään ja viimeisiä vanhempaa tuotantoa olevia koruja. Huomiselle mulla onkin sitten varattuna aivan uusi jouluinen koru, mutta ei siitä en enempää. ;)

Eiköhän tässä vaiheessa kalenteria esitellä jo vähän jouluisempia värejäkin. Kauniita ja ihanan painavia pinkkejä akaattirondelleja ja Balin hopeaa. Kaulakorussa akaattilätkä kauniine kuvioineen.

22. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 22

Enää kaksi päivää jouluun. Itselläni tuo joulumieli on vähän kadoksissa sattuneista syistä..
Pitkä tauko sotki hieman joulukalenteria ja tarinaa. Vielä paljon jäi esittelemättä vanhoja koruja. Noh, ehkä ne kerkiää vielä.

22. luukusta löytyy yllätysyllätys jälleen korusetti, itseasiassa kaksin kappalein!
Näyttäisi olevan loppuvuodesta 2009. Silloin iski ensimmäinen jännetupentulehdus, korunäprääjien ammattitauti - tai ainakin minun tuntuisi olevan. Kaksi jännetupentulehdusta kärsineenä voin sanoa, että tuo kurjuus on pahinta mitä käsillätekijä tietää. Nyt kuitenkin väittäisin osaavani välttää taudin. Salaisuus on liikunta ja venyttely. Muistakaa te kaikki näpertäjät venytellä taitavia käsiänne, ettei pääse iskemään.

Syksyllä 2009 innostuin todenteolla vintagesta. Oikeita vintagehelmiä näissä ei ole, mutta tavoittelin ensimmäistä kertaa tietoisesti vanhahtavaa tyyliä. Molemmissa seteissä siis lasihelmiä.
















21. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 21

Musta on näköjään tullut tosi hajamielinen. Oon unohdellut paljon juttuja, esimerkiksi kokonaan tän kalenteriluukun tänään. No kai se vielä kerkiää.

Luukusta numero 21 löytyy myös korusetti. Käytin tässä värejä, joita en yleensä käytä ja jotka ei varsinaisesti mielestäni sovi yhteen. Olen huomannut että sellaiset korut kuitenkin onnistuvat yleensä parhaiten, kuten nytkin. Yhdistelin mustaa hopeaa, onyksia, vihreää malakiittia ja beadsonsalen sini-vihreää azuriitti-malakiittia. Tuotakaan kiveä ei ole kovin paljon tullut missään vastaan myöhemmin.

20. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 20

Pahoittelen joulukalenterin keskeyttämistä. Siskoni poismeno aiheutti sellaisen shokin, etten kyennyt mihinkään moneen päivään. Nyt aletaan ehkä olemaan jo voiton puolella, vaikka suru on vieläkin sanoinkuvaamattoman suuri. Yritän jatkaa kalenterin loppuun, mutta en lupaa mitään.
En sen kummemmin tässä nyt halua asiaa puida tai enempiä kertoilla, koska aiheesta puhuminen tekee liian kipeää, eikä se ehkä kuulu julkiseen jakeluun muutenkaan.
Tämän korusetin olin suunnitellut esitteleväni seuraavaksi, mutta nyt siihen on enemmän aihetta kuin olisin kuvitellut vielä muutama vuorokausi sitten.

Sisko tykkäsi tästä korusetistä niin kovasti, että annoin sen hänelle omaksi kesällä 2009. Korussa lilaksi värjättyä akaattia, mv-helmiä ja onykseja. Metalliosat Tiibetin hopeaa ja korvisten päissä roikkuu erikoiset simpukanpalat.






















Lepää rauhassa Sicco-rakas. Toivottavasti tiesit kuinka tärkeä olit minulle. <3

17. joulukuuta 2010

Ei kalenteriluukkua tänään

Läheiseni poismenon johdosta en kirjoita kalenteriluukkua tänään. En ehkä pysty huomennakaan, katsotaan... :,(

16. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 16

Korujoulukalenterissa ollaan nyt edetty vuoden 2009 maaliskuuhun, jolloin kävin ensimmäisen hopeakorukurssini Lahden jalo- ja korukiviharrastajien järjestämänä.
Nyt pari Helsingin vastaavaa kurssia käyneenä, voin vakuuttaa että kurssit ovat ihan toista tasoa Lahdessa. Matkustan mielummin sinne asti kunnon työvälineiden pariin, välittämättä siitä loppuuko materiaalit kesken kurssin. Työväenopiston kursseilla Helsingissä kun niitä ei voi ostaa suoraan opettajalta, niistä työtiloista puhumattakaan. :(
Helsingissä varmasti pääsee hyvillekin kursseille, mutta hintataso on kova. Halvemmaksi tulee siltikin matkustaa Lahteen oppia ottamaan.

Ensimmäisen sormukseni olenkin jo teille esitellyt, mutta en näitä muita ensimmäisen korukurssin tekeleitä.
Sormuksen työstämiseen meni melkein koko kurssi, mutta jotain pientä ehdin toisena päivänä vielä tehdä. Esimerkiksi tämän rannekorun. Tässä on joko 1,2mm tai 1,5mm hopealankaa kieritettynä ja kotona kieputtelin vielä pari mv-helmeä noihin päihin. Tuo paksumpi lanka katkesi tuolta keskivaiheilta kesken kierityksen ja yritin korjailla sitä jälkikäteen juottamalla, mutta katkeamiskohta näkyy sen verran hyvin, ettei korua oikein voi käyttää. :( Ihan nätiltä se näyttää tässä kuvassa kun katkeamiskohtaa ei näy. :)
















Kiireessä tein vielä tällaisen riipusaihion. Kuten näkyy, päätä olisi voinut hioa vähän lisää ja kieputuksetkaan ei ole oikein natsanneet. :D Joskus vielä työstän tämän loppuun ja teen koruksi asti.

15. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 15

Luukusta 15 putkahtaa jälleen muutama pari vanhoja korviksia. Kuvia saa klikkaamalla suuremmiksi.

Granaattihelmiä, sitriinibrioletit ja hopeaa.


















Sinellistä ostetut käsintehdyt lasihelmet (nuo suuremmat) ja hopeaa.


















Fancy jaspista (en osaa sanoa intian akaatti) ja hopeaa.

















Kristallilasisydämet, swarot ja hopeaa.


















Swaroja ja hopeaa
Muistuttaisin, että koruja voi tilata verkkokaupasta kampanjakoodilla vielä huomiseen asti. Ohjeet täällä
10% alennus tilauksen loppusummasta ja ilmainen postitus koskee vain koruja, ei laukkuja. Alennuksen piirissä nyt siis KAIKKI korut!

14. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 14

Eväät olivat siis jo hyvin kasassa. Olin löytänyt lasihelmien lisäksi kivihelmet, makeanvedenhelmet ja Balin hopean. Enää en etsinyt helmikaupoista sitä halvinta mahdollista vaihtoehtoa, vaan laadukkainta. No ei ehkä aina laadukkainta, mutta hyvää laatua joka tapauksessa.

Taivaansiniset hemimorfiittihelmet saivat mut ihan polvilleen, kun eka Beadsonsalesta tilaamani lähetys keväällä 2009 kotiutui. Ja siis hei, sininen ei ole koskaan ollut mikään lempivärini - mutta siis nämä kivet on jotain uskomattoman kaunista, vai mitä?

13. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 13

Luukusta 13 löytyy lisää Balin hopeaa.  Nuo riipukset on sitten jumalaisen kauniita! Nerik-laatikossa taitaa piileksiä vielä yksi... mutta eihän sitä raaski käyttää! :)
Korussa Balin hopeariipuksen ja osien lisäksi granaattia ja onyxia. Oih, tykkään tästä vieläkin. <3

12. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 12

Huh. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ehdin onneksi vielä tämän vuorokauden puolella. :)

12. luukusta löytyy tämmöinen rannekoru, joka on syönyt liloja swarovskeja, pulleita makeanvedenhelmiä, paaljon Balin hopeahelmiä, osia ja niiiiin kauniin sudenkorentoriipuksen. <3
Tässä vaiheessa sommittelu - nimenomaan epäsymmetrinen sellainen - on selkeästi jo alkanut luonnistumaan. :)

11. joulukuuta 2010

Vähän toisenlainen lusikkakoru

Lusikkakorut ne on nättejä ja mikä parasta, tosi hauskoja tehdä!
Poikkisahatut varsiraukat alkoivat huudella yksinäisyyttään pöydällä, pitihän nekin hyötykäyttää jotenkin.

Etsystä löytyy paljon inspiraatiota erilaisiin lusikkarannekoruihin. Päätin kuitenkin kokeilla jotain erilaista mallia, paitsi että varmaan joku jossain on jo samanlaisen tehnyt. :)

















Kukkakoristeisen alpakkalusikanvarren kaverina punaruskeita ja mauve-sävyisiä (onko tälle jotain suomennosta?) makeanvedenhelmiä ja hopeaa.






















Sain kommenttia, että tämä olisi sopinut hyvin linnanjuhliin jollekin vieraalle ranteeseen, kun teemana oli niin vahvasti kierrätys. Toivotaan, että vielä jonain päivänä siellä nähtäisiin minunkin korujani. :)

Korujoulukalenteri - Luukku 11

Muistan hyvin ensimmäisen ulkomaantilaukseni. Olin ihastellut jo jonkin aikaa Balin hopeaosia muiden koruissa ja päätin vihdoin tilata itsekin näitä ihanuuksia Balilta asti. Jännitti ihan hirveästi tehdä tilaus yksin, vaikka otinkin aika hyvin selvää tulleista sun muista jutuista Helmetin foorumilta. :)
Kun paketti vihdoin tuli, en olisi voinut olla onnellisempi. Oikeastaan sekosin täysin noista kauniista riipuksista ja osista, jotka olivat vieläkin upeampia miltä kuvissa näytti.
Tässä kuva koko paketin sisällöstä. :)

















Taisin vähän rakastua tähän psykedeeliseen riipukseen. Mitään muuta valmista riipusta en ole yhtä paljon käyttänyt.






















Korvisnapit on kyllä mielettömän kauniit. Pikkuisen eri tavalla sommittelisin nämä, jos nyt tekisin.


















Ja nämä. Onpas rumat kierteiset. :D

















10. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 10

Vuoden vaihteessa 2008-2009 innostuin kieputtelusta. Nämä korvikset taisivat olla ihan ensimmäiset kieputtelukokeilut. Olen suoraansanottuna aika ihmeissäni, että onnistuivat näinkin hyvin. :O Käytin vieläpä ihan oikeaa hopealankaa, joten sinänsä onni että onnistuivat. :D

Hopean seurassa swaroja ja pikkuisia mustia spinellihelmiä, jotka muuten on tilattu edesmenneestä Luxoniasta. Terveisiä vaan A:lle, kanssasi oli aina ilo asioida ja lähettämäsi paketit oli aina ihanasti koristeltu!






















Harmi, ettei kieputtelu oikein ole minun juttuni. Pakko vielä näyttää eräs epäonnistunut kokeiluyritys kapussilla. Tappelin tämän kanssa varmaan tunnin jonkun youtube video-ohjeen opastuksella. Enää en taida edes yrittää. Onneksi käytin tähän sentään hopeoitua lankaa. :D

9. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 9

Tämän kaulakorun tein muistaakseni alunperin itselleni häämessuille 2008, mutten käyttänytkään sitä, koska se ei sopinut muuhun asuuni. Eräs mukava rouva osti tämän myöhemmin eräillä toisilla messuilla. :)
Riipukseksi pääsi iiiso AB käsitelty swarovskisydän. <3 Lisäksi korussa makeanvedenhelmiä ja punaiset swarovskibiconet, sekä ihastuttavana yksityiskohtana sydänlukko, jossa toinen puoli sydän ja toinen nuoli. Saakohan noita vielä jostain?

8. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 8

Ihan ihka ekoista korviksistani en valitettavasti löytänyt kuvaa. Ne olivatkin aika hellyyttävän näköiset rumine lenkkeineen. :D Luukusta numero 8 paljastan kuitenkin muutaman parin alkuajan korviksia. Olkaa hyvä. :)

Ensimmäiset lasibrioletit. Voi että, muistan miten hartaasti ihailin niiden kauneutta. <3

















Ja ensimmäinen kosketus makeanvedenhelmiin. Nämä olivat pitkään lempparikorvikset. :)


















Swarovskit taisivat myös löytyä näihin aikoihin.


















Ihan näpsäkät peruskorviset lasihelmistä.


















Hei nämäkin on aika kivat! Intiaaniprinsessa korvikset. <3

7. joulukuuta 2010

Kalenterin välissä muutakin...

No nyt olisi vähän muutakin esiteltävää tässä korujoulukalenterin lomassa. Kalenteria on kyllä kiva puuhata ja postauksia on helppo tehdä etukäteen ja ajastaa ne vaikka moneksi päiväksi eteenpäin. Eipähän tarvitse turhia ressailla, jotta ehtiikö joka päivä luukkupostauksen tekemään.

Hyvä ystäväni M pyysi minua tekemään itselleen tyttömäisen avainnauhan tuossa parisen viikkoa sitten. Tällainen söpöliini siitä sitten tuli. :)






















Saaja tykkäsi kovasti, lopputulos oli kuulemma napakymppi. :) Aika hyvin siinä tapauksessa, näin tyttömäiset värit kun eivät ehkä ole ominta itseäni. On tämä silti mielestäni aika nätti. :)

Sitten vielä yksi rannekoru, joka ei myöskään ole sitä ominta mukavuusaluettani. Tarkoitan tuota kullanväristä korumetallia. Joskus syntyy näitä koruja, joita ei itse pitäisi. Mutta hei - jokaiselle jotain! :)

Korujoulukalenteri - Luukku 7

Seiskaluukussa edelliselle korulle ruskea kaima tiikerinsilmällä ja vähän eri mallilla. Tehty luultavasti syksyllä 2008, eli tässä vaiheessa jo vuosi koruilua takana. :)
Kun vähän aikaa tuijottelen tätä, tekee mieli kokeilla tällaista mallia uudelleen. Niskassa pieniä siemenhelmiä vaijerissa ja edessä metallilangalla linkitetty lasihelmiä ja tiikerinsilmää. Riipuksessa ei ole ollut reikää ja olen kietonut sen siemenhelmillä päällystettyyn vaijeriin, samoin kuin edellisessä korussa, mutta tässäpä toteutus ei olekaan aivan sama, koska vain pieni pätkä vaijeria on katkaistu tuota riipusosaa varten. En oikein keksi miten se edes on loppupeleissä kiinnitetty muuhun koruun.
Aika jännä systeemi, mistä lie olen keksinyt..? :D Arvasinhan, että näistä vanhoista koruista löytyy uusia sfäärejä!

6. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 6

Etsiskelin vanhojen korujen arkistoista tälle päivälle tietenkin sini-valkoista korua. Tämä oli ainoa mikä löytyi, vaikka onkin oikeasti turkoosi-valko-musta. Noh, menköön. :)

Tällä mallilla tein useammankin kaulakorun alkuaikoina. Tässä taitaa olla lasihelmiä, yksi Barcelonasta tuotu tähtikuvioitu luuhelmi ja turkoosi imitaatiosiruja. Riipus on luultavasti myös feikki turkoosia. Miksi ihmeessä olen joskus hankkinut jotain imitaatiokiviä, kysyn vaan? :D  

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!


5. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 5

Siemenhelminäperrykset jäivät pian taakse, kun innostuin muista helmistä ja tekniikoista.
Löysin myös netistä helmikauppoja ja aloinkin tilailemaan materiaaleja enemmän niistä. Ensimmäiset tilaukset sisälsivät melkein vain lasihelmiä - kivihelmien päälle en vielä ymmärtänyt tai ehkä ajattelin, että ne olivat liian kalliita Suomesta tilattuna.
Käytin myös vain hopeoituja metalliosia ja muuta rihkamaa. Jälkeenpäin ajateltuna oli ihan fiksua harjoitella ensin halvemmilla matskuilla.
Kaikki uudet tekniikat harjoittelin itse netistä löytämieni ohjeiden perusteella.

Sommittelutaito ei ehkä ollut vielä ihan hyppysissä, kuten alla olevasta rannekorusta voi päätellä. :D

4. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 4

Innostus korujen näpertämiseen vei siis todella mennessään hyvinkin pian. Äkkiä huomasin, että koruja oli kertynyt tuhottomasti, enkä enää tiennyt mitä niille olisi tehnyt.
Nykyisen kolleegani Isabellan kanssa sitten ihmeteltiin tilannetta ja mietittiin missä mahdollisesti voisi myydä vähän ylimääräistä varastoa pois.

Joulukuussa 2007 saatiin pöytä Tapiolan joulumarkkinoilta. Tapahtuma järjestettiin ulkona ympäri Tapiolan keskustaa muistaakseni kahtena viikonloppuna peräkkäin. Koko juttu oli loppujen lopuksi täysi fiasko. Ensimmäisenä viikonloppuna pääkaupunkiseutua koetteli vuosisadan talvimyrsky. Telineet ja korut vain lentelivät tuulessa ympäriinsä ja jouduttiin luovuttamaan parin ekan tunnin jälkeen.
Seuraavana viikonloppuna oltiin varauduttu paremmin ja saatiin jopa eräältä perhetutulta näppärä toriteltta lainaan. Vaihdoimme myös "parempaan" paikkaan, jotta saatiin teltalle tilaa ja maksettiin aika paljon ylimääräistä. Kuitenkin paikka oli aivan liian syrjässä, joten kojullemme ei tullut montakaan asiakasta, eikä tuotto ollut kummoinen. :P Tavallaan oli hyvä että ensimmäiset myyjäiset meni kaikessa suhteessa pieleen, opimme monta "älä tee näin" -juttua ja osataan nyt olla tekemättä samaa virhettä enää uudelleen.
Myyntikoju oli kyllä kovin kaunis ja tunnelmallinen jouluvaloineen. Pieni lohtu sekin. :)

3. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 3

3. Luukusta avautuu viimeiset siemenhelmityöt, sen jälkeen siirrytään tarinassa eteenpäin. Spiraalitekniikan jälkeen opettelin ensimmäisellä korukurssilla tekemään söpöjä kukkaketjuja. Näitä teinkin paljon ja vaikka en ole vähään aikaan yrittänyt, veikkaisin että menee vieläkin selkärangasta. :)

2. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 2

Yritin eilen illalla kaivella vanhoja korukuvia, mutten päässytkään enää eräälle vanhalle verkkolevylle käsiksi. Olin suojannut nuo ihan vanhimmat korukuvat häpeissäni niin hyvin, etten enää saa koko kansiota auki itsekään. :D

No esitellään sitten vähän uudempia kuvia (vain vähän). Kuvasin muuten nämä kaikki ensimmäiset korukuvani kännykän kameralla. Olen aika ihmeissäni suhteellisen hyvästä laadusta. Makro toimii siis ihan kohtuullisesti myös kännykällä. :)

2. luukusta paljastuu kaksikin kuvaa, samoista koruista tosin. En osannut päättää kumman olisin näistä laittanut.

















Harrastuksen alkuaikoina tein ensimmäiset kuukaudet pelkästään siemenhelmitöitä. Arvostan edelleen kovasti tätä pikkunäperrystä ja toivoisinkin, että vielä joskus löytyisi kärsivällisyyttä perehtyä aiheeseen enemmän.
Siemenhelmityöt voivat olla tekniikasta riippuen yksi vaikein koruilulaji. Nostan hattua niille, jotka tämän jalon taidon taitavat. Ei se näperrys vielä mitään, pitää omata myös aikamoinen visiointikyky, että pystyy suunnittelemaan ja sommittelemaan monimutkaisen korun kaikkine yksityiskohtineen valmiiksi päässään. Enkä nyt tarkoita monimutkaisella näiden kuvien korumallia. ;)

1. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 1

Olen pyöritellyt parisen viikkoa jonkinlaista joulukalenterin aihetta blogiin. Suurimmaksi kysymykseksi nousi tietenkin se, miten saisin millään aiheella kasaan 24 kuvaa tässä pimeydessä. Meinasin jo luovuttaa koko ideasta, mutta sitten välähti - itseasiassa tänään kotimatkalla.
Voisinhan hyvinkin kertoa helmiharrastukseni taipaleen syksystä 2007 tähän päivään ja esitellä niitä ensimmäisiä ja myöhemmin uudempia koruja, joita ette ole vielä nähneet ja samalla mahdollisesti kertoa pienen tarinan koruun liittyen.

Noniin, ensimmäisen luukun kimppuun siis.
Kaikki alkoi siis syksyllä 2007. Muhun oli iskenyt jokin luovuusvimma, enkä tiennyt millä tavalla purkaisin sitä. En ollut koskaan ollut mikään käsityöihminen, olin itseasiassa oikea suvun mustalammas siinä suhteessa. Alunperin halusin lasinpuhalluskurssille, mutta koko pääkaupunkiseudulta ei löytynyt yhtään kurssia.

Istuimme loppukesästä ystäväni Isabellan kanssa terassilla ja kerroin luovuusvimmastani. Sattumalta Isabella oli tsekkaillut työväenopiston kursseja ja ehdotti josko mentäisiin yhdessä parille helmikorukurssille ja mehän mentiin.
Se iski siellä kurssilla kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaikka alku oli hankalaa, rakastuin helmiin ja korujen näpertämiseen sydänjuuriani myöten heti ensimmäisestä kurssipäivästä lähtien. Rakkaus ei ole osoittanut sammumisen merkkejä vielä tänäkään päivänä, päin vastoin.

Tässä ihan ihka ensimmäinen tekemäni koru: rannekoru siemenhelmistä spiraalitekniikalla ja välissä muovihelmiä. Aika kamala, mutta jostainhan se on aloitettava. :D Ihme että löysin kuvan tästä, korusta ei ole enää mitään tietoa missä pyörii. Kehystäisin varmaan jos olisi vähän kauniinpi. :)















Ensimmäisen luukun tarinasta tuli aika pitkä, muista tuskin syntyy yhtä paljon tekstiä. Itseänikin jännittää mitä kaikkea tuolta arkiston syövereistä löytyykään. :)

26. marraskuuta 2010

Himmailua

Saikkupäivä meni mukavasti kotona puuhastellen. Innostuin myös kuvaamaan kaikenlaista.

Pari jäälintusta tuli kylään.
















Ei vaan oikeesti ripustin lintutelineeseen koulumyyjäisiin menevää tavaraa.

















Mössöä kiinnosti. :)






















Pengoin myös vanhaa korurasiaa. Sieltä löytyi tällainen vanha tekele...

















Josta irroitin nämä ihanat Balin hopeahelmet uusiokäyttöön. <3

25. marraskuuta 2010

Talviteema jatkuu

Nyt näköjään iski inspiraatio ja niin iski flunssakin. Tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta 38 asteen kuumeessa ei oikeen jaksa. Se Jaden flunssa taisi tarttua muhun nyt...  :(

Eilen sain onneksi aika monta korua valmiiksi ja tänään oli loistava kuvauskeli! Tai no, niin loistava kun marraskuussa voi olla.

Talven värimaailman inspiroimassa piiitkässä kaulakorussa on sinisiä lasihelmiä ja lumikvartsia. Päässä roikusteleva lumikvartsinen kallankukka olikin hilloutunut laatikossa jo ainakin pari vuotta. :)
















Tässä vielä toinen kuva, josta pääsee paremmin hahmottamaan kokonaisuuden. Kovin imartelevaa kuvaa en korusta saanut kelistä huolimatta. Tämä on luonnossa paljon kauniimpi ja saattaakin olla, että pidän tämän itselläni. :)






















Lisää jäätä ja lunta. Tässä rannekorussa makeanvedenhelmiä, kirkkaita swarovskeja ja hopeaa.

















Arkistoista löytyy näemmä vielä muutamia koruja, joita en ole ehtinyt esitellä. Tämä taitaa olla pari kuukautta vanha kuva ja koru, mutta sopi hyvin tähän teemaan. Valkoisia lasihelmiä klassisesti kahdessa rivissä sekä metalliset osat. Vähän huonolaatuinen kuva kylläkin...