16. joulukuuta 2010

Korujoulukalenteri - Luukku 16

Korujoulukalenterissa ollaan nyt edetty vuoden 2009 maaliskuuhun, jolloin kävin ensimmäisen hopeakorukurssini Lahden jalo- ja korukiviharrastajien järjestämänä.
Nyt pari Helsingin vastaavaa kurssia käyneenä, voin vakuuttaa että kurssit ovat ihan toista tasoa Lahdessa. Matkustan mielummin sinne asti kunnon työvälineiden pariin, välittämättä siitä loppuuko materiaalit kesken kurssin. Työväenopiston kursseilla Helsingissä kun niitä ei voi ostaa suoraan opettajalta, niistä työtiloista puhumattakaan. :(
Helsingissä varmasti pääsee hyvillekin kursseille, mutta hintataso on kova. Halvemmaksi tulee siltikin matkustaa Lahteen oppia ottamaan.

Ensimmäisen sormukseni olenkin jo teille esitellyt, mutta en näitä muita ensimmäisen korukurssin tekeleitä.
Sormuksen työstämiseen meni melkein koko kurssi, mutta jotain pientä ehdin toisena päivänä vielä tehdä. Esimerkiksi tämän rannekorun. Tässä on joko 1,2mm tai 1,5mm hopealankaa kieritettynä ja kotona kieputtelin vielä pari mv-helmeä noihin päihin. Tuo paksumpi lanka katkesi tuolta keskivaiheilta kesken kierityksen ja yritin korjailla sitä jälkikäteen juottamalla, mutta katkeamiskohta näkyy sen verran hyvin, ettei korua oikein voi käyttää. :( Ihan nätiltä se näyttää tässä kuvassa kun katkeamiskohtaa ei näy. :)
















Kiireessä tein vielä tällaisen riipusaihion. Kuten näkyy, päätä olisi voinut hioa vähän lisää ja kieputuksetkaan ei ole oikein natsanneet. :D Joskus vielä työstän tämän loppuun ja teen koruksi asti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olitko kauan harrastanut koruilua, ennenkuin aloit tehdä näitä myyntiin? Esim. olitko ollut jo kurssilla ennen sitä?

Gesi kirjoitti...

Olin harrastanut ehkä puoltoista vuotta ennen kun pistin verkkokaupan pystyyn ja se onkin ollut vähän ikuisuus projektina. Ei ole vieläkään täysin valmis.
Aloitin kahdella korukurssilla ja sittemmin olen käynyt paljon uusia kursseja ja opetellut lisää tekniikoita.