28. syyskuuta 2011

Kieputtelua pitkästä aikaa

En periaatteessa myönnä hallitsevani kieputtelua, mutta ihan tosi perusperus 'parihelmeävalmiinkehikonympärille' onnistuu. Pitäisi varmaan vähän harjoitella tätä taitoa, kieputtelu kun on niin hauskaakin! Voi olla ettei se ole näin pihin ihmisen juttu, lankaa kun kuluu ihan kamalasti! Olen naureskellut tälle mun helmimateriaali-piheydelle, kun en oikeassa elämässä ole ollenkaan pihi millään saralla. :)

Kun tämän kehikon ostin, tiesin tasantarkkaan että kieputtelen siihen jotain. Ensin ajattelin, että joudun kiepauttamaan ensin toisen puolen ja sitten toisen, joten varasin liian vähän lankaa. Nimittäin ylänurkan kukkasen kohdalla keksinkin kiepauttaa sen keskelle yhden amatsoniittihelmen myös.

















Aina mulle käy kieputtelussa näin - lanka ei riitä, enkä myöskään jaksa purkaa. Siksi tuo toinen puoli on virheellinen kun jouduin tulemaan uudella langalla vastaan ja kiepauttamaan pari ylimääräistä kierrosta lankaa kehikon ympärille viimeisten punaisten helmien väliin.


Riipus ei huolinut muuta seurakseen kuin pelkän ketjun.






















Parit korvikset vielä:












 














Eilen illalla tuli myös harjoiteltua tämän mallisen korviskoukun vääntelyä. Kuvittelin jostain syystä ettei onnistu, mutta ihan oikealtahan nuo melkein näyttävät.

6 kommenttia:

kuparikukka kirjoitti...

Hieno kieputtelukoru! :) Itse en ole koskaan vielä saanut noin siistiä jälkeä aikaiseksi!

Johanna kirjoitti...

Tosi kaunis tuo kieputeltu koru!:)

Mags kirjoitti...

Riipuksesta tuli todella kiva ja juuri parhain noin ketjun kera!
Hienot omatekemät koukuttelut ;-)

salaisuus kirjoitti...

Aivan ihana tuo kaulakoru! <3 Et sattuisi harkitsemaan myymistä?

Gesi kirjoitti...

Kiitokset kaikille kommenteista!
Salaisuus: Toki voin tästä luopua. Laitan sulle pian sähköpostia. :)

Minna kirjoitti...

Ihania kaikkia. Onko tämä väri nyt niinkuin kupari vai messinki vai pronssi? :D Minä en erota niitä! Yritin hommata itselleni kuparilankaa mutta se oli kovin kovin punaista, yök! Tätä väriä kaipaan, mistä tämän väristä lankaa saa? :D