3. huhtikuuta 2013

Uusi kamera!

Ostin viime viikolla uuden kameran! Tuttava myi minulle kelpo hintaan vanhan Sony alpha 200 järjestelmäkameransa. Mukana tuli vielä kolme objektiivia, erillinen salama ja makrolinssi, juurikin korukuvausta varten. Uuden kameran hankinta on ollut suunnitteilla jo vuoden pari ja nyt kun sellainen tarjoiltiin hopeatarjottimella suoraan nenän eteen, en voinut kieltäytyäkään. :)

Uusi kaveri vaatii melkoisesti opettelua. En ole koskaan kuvannut kunnon järkkärillä, joten tekniikkapuoli alkaa vasta nyt viikon opettelun jälkeen pikkuhiljaa aukenemaan. Onneksi lähipiiristä löytyy paljon valokuvausharrastelijoita. Ostin mm. alla näkyvän kuvan valokuvausopukset vanhalta naapurilta (joista toinen on jo luettu) ja eräs hyvin lahjakas ystäväni lupasi pitää minulle pienen private-valokuvauskurssin vielä tällä viikolla.

Kaiken kukkuraksi pitäisi hankkia kunnon kuvankäsittelyohjelma ja opetella sellaisenkin käyttö (huh). Kuvan ottaminenhan on vasta puolet koko työstä. Tällä hetkellä editoin kuvat (älkää naurako) Macin omalla iPhoto ohjelmalla = en paljoakaan editoi.

Parhaat kuvat olen ottanut ihmisistä, korukuvausta en ole vielä päässyt juurikaan opettelemaan, koska ei ole syntynyt mitään uutta kuvattavaa. Tässä kuitenkin vähän maistiaisia. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla ;)

Uudet parhaat ystäväni 



























Voi ihanuus miten kauniita käsinmaalattuja posliinihelmiä! Jokaisessa aivan omanlainen yksilöllinen kuviointi. Yhdistin helmet puuhelmien ja messingin kanssa.



































Nämä korvikset olen tehnyt jo varmaan yli puoli vuotta sitten. Osuivat silmään, kun etsin jotain harjoituskuvattavaa. Näissä metalliset linturiipukset, tummanvihreä-mustakuvioiset lasihelmet ja hopeoidut osat


Lopuksi vielä muutamia kuvailuja pääsiäisen Kokkolan sukulaisreissulta:

Ehta pohojanmaalainen pääsiäiskokko @ Kokkola, Rödsö



















Mysteerilaatikko metsän keskellä

















Vehoniemen automuseossa ehdin räpsäistä paluumatkalla vain pari kuvaa sulkemisajan korvilla
























Kotona odotti tyytyväinen kolli. Tällä ei tule ikävä, tyttökissalla vähän liiankin.




3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Lumoavan kaunis rannekoru ja tirppakorvikset on kyllä kans tosi ihanat.

Unknown kirjoitti...

Eksyin vierailulle blogiisi ja ihastun koruihisi. Aivan mahtavia. Itsellänikin on haaveena hyvä kamera, kun teen myös käsitöitä, niin saisi kuvattua niitä hyvin.
Tervetuloa minun blogiini vierailulle silimukointia.blogspot.fi

Gesi kirjoitti...

Kiitokset! Silmukoinnille lämpimästi tervetuloa lukijaksi :)