13. tammikuuta 2014

Maa kutsuu

Kiitokset kommenttitulvasta ja myös palautteesta edelliseen postaukseen! Lämmittivät erityisen paljon mieltä ja sain uutta puhtia blogin pitämiselle.
Eräs kommentoija pyysi suurempia kuvia blogiin, joten muutinkin keskimarginaalia nyt leveämmäksi, jotta myös isot kuvat mahtuvat paremmin. Aiemmalla pohjalla ne meinaan venyivät laitojen yli ja se näytti hölmölle. Onneksi tuota sai levennettyä ihan helposti.

En meinaa ihan kaikkia kuvia välttämättä suurentaa, vain ne jotka näyttävät isona hyvälle. Joissakin kuvissa tuntuisi laatu ikävästi kärsivän aika paljon, kun niitä suurentaa. Kuvat saa edelleen isoksi niitä klikkaamalla tai Chromen lisäosalla, joka suurentaa kuvan, jos sen päälle vie kursorin. Itselläni on tuo selain ja kyseinen appi käytössä, joten muiden blogeja lukiessa pienet kuvat eivät häiritse ainakaan minua.

Eihän bloggerissa ole mitään työkalua, millä voisi helposti suurennella vanhojen postausten kuvia jotenkin massana? Noh, vaikka tuollainen työkalu löytyisikin, joutuu noita tekstejä varmaan aika paljon muokkaamaan, koska kuvien koon muuttaminen sotkee aika lailla kaikki rivit. Luulen, etten jaksa manuaalisesti käydä läpi tuhatta postausta, joten aloitetaan niillä suurilla kuvilla siis tästä eteenpäin. :)

Sain tehtyä viime viikolla (ja vähän tänäänkin) muutamia helppotöisiä korusia. Kaikissa tuntuisi tahattomasti toistuvan melko maanläheinen värimaailma.

"Luuläpyskät", luuhelmiä ja hopeoidut metalliosat. Kuvan rannekoru ei ole tekemäni, toimii vain kuvausrekvisiittana. :)


























Pitkästä aikaa tällainen miesten/unisex -koru! Helminä puuhelmiä, hematiittia tai lasia ja oliskohan noi putket luuta? Näyttivät ainakin luuhelmiltä, mutta täyttä varmuutta ei ole sillä kaikki tämän korun helmet on ostettu Kierrätyskeskuksesta.










































Korviksissa ihanat Etsystä tilatut "fossiilihelmet", jotka ovat lasia. Kuten myös nuo ihanat särmikkäät ruosteisen oranssit helmet. Näihin sotkin hopeoituja ja hopeisia osia keskenään. Koukut patinoitua hopeaa ja muut osat siis hopeoitua korumetallia.






































Peruskauraa lasihelmistä ja messingistä. Huomaatteko, että olen yrittänyt etsiä erilaisia kuvaustaustoja ja rekvisiittaa. Kynttilä.. hömm.. :D

























Peruskauraa tämäkin rannekorunen. Tummanruskeita puurondelleja ja huurrettua 8mm karneolia, jotka ovat lojuneet nurkissa jo vuosia. Kauniita ne ovat ja ihanan erikoisiakin, mutta en vain ole osannut käyttää niitä mihinkään! Paitsi nyt. :)



























Ei korviksia ilman niitä ihania lasirondelleja! Pitihän nyt sellaisetkin näpertää. :) Vihrät helmet myös lasia. Muut osat messinkiä.


























Uskomattoman paljon koruja tai ainakin kuvia! Ei uskoisi, että olen nämä kaikki viikossa saanut aikaan tällä etanatahdillani. Ja vielä jäi jotain esittelemättä, se jääköön huomiselle!

7 kommenttia:

Korustamo kirjoitti...

Upeita ,myös peruskaurat:)

Taika kirjoitti...

No kyllä näitä korukuvia nyt passaa katsella! :)

Gesi kirjoitti...

Kiitos kommenteista Eila ja Taika! <3

kirsema kirjoitti...

miesten/unisex -koru näyttää tosi kivalta!

Gesi kirjoitti...

Kiitos kommentista Kirsema!

Yritin jo tyrkyttää sitä miehelle, mutta se ei oikeen innostunut, koska ei käytä koruja vaikka siitä kyllä kovasti tykkäsikin! Pitää yrittää opettaa se korutavoille. :)

MiunMaun kirjoitti...

Hirmuisen kiva tuo oranssi-ruskea-rannekoru, tykkään kovasti. Ei sillä, ei muissakaan mitään vikaa ole, pidän maanläheisestä tyylistä, eli "fossiili"helmet uppoaa täysillä :-)
Paljon olet saanut aikaiseksi.

Gesi kirjoitti...

Kiitos MiunMaun kommentista! Maanläheiset värit miellyttää omaakin silmää kovasti!